Hallitus esittäytyy: Mervi

Hallituslaisista on haastatteluvuorossa kaksi kautta rahastonhoitajana toiminut Mervi Ljungqvist-Sarkki.

Mervi on Åbo Akademista valmistunut kemian prosessitekniikan DI. Kaupallista lisäkoulutusta hän on hankkinut Turun kauppakorkeakoulun sekä Fintran kursseilta.

Työpaikat ovat olleet lääke- ja kemian teollisuudessa, kuten Star Oy, Leiras Oy, Schering Oy, Bayer Oy, FP-Pigments ja niissä työtehtävät kansainvälisen markkinoinnin ja myynnin parissa (Area Export Manager, Sales Manager, Product Manager, Business Development Manager)

Mikä sai sinut hakeutumaan DI-koulutukseen ja ylipäätään alalle?

Kiinnostus matemaattisia aineita kohtaan, myös ruotsinkielinen koulutus Åbo Akademissa kiinnosti, koska Mervi on kaksikielisestä perheestä.

Kerro tarkemmin työstäsi?

Kansainvälisyys on kiinnostanut ihan uran alusta alkaen. Mervi on ollut opiskeluaikana IAESTE:n  harjoittelijana Keski- ja Etelä-Euroopassa. Ensimmäinen työpaikka oli Tukholmassa Suomen suurlähetystössä, jossa hän työskenteli Ulkomaankauppaministeriön alaisuudessa teknisenä avustajana. Tämä tehtävä toimi varsinaisena innoittajana hakeutua vientitehtäviin.

Työtehtäviin on vuosien varrella liittynyt myyntiä, markkinointia ja teknistä osaamista lääketeollisuuden ja kemian parissa.

Vastuualue on työuran aikana vaihdellut Euroopan, Amerikan, Aasian ja Oseanian välillä ja kattanut monia maita ja maantieteellisesti myös hyvin laajoja alueita. Asiakkuuksia Mervi on hoitanut sekä Suomesta käsin kuin myös paikanpäällä asuen, mm. seitsemän vuotta Singaporessa, jolloin vastuualue käsitti kymmenkunta maata Kiinasta Uuteen-Seelantiin

Tarvitsetko matematiikantaitoja usein työssäsi?

Matematiikantaitoja on tarvittu jatkuvasti, kaupallisissa asioissa erityisesti. Prosenttilaskut on syytä hallita 😉 Excel on oiva työväline.

Mitä kieliä tarvitset työssäsi?

Englantia pääsääntöisesti, mutta kaikki kielet ja niiden opiskelu on kiinnostanut koko työuran aikana. Asuminen vieraissa maissa on toiminut luonnollisena kimmokkeena opetella sen maan kieltä. Esim. Belgiassa äitiysvapaansa aikana Mervi kiinnostui ranskan kielestä. 

Mitä muita taitoja tarvitset?

Kanssakäymistaidot ovat tietysti hyvin tärkeitä samoin kuin ongelmanratkaisu- ja päättelykyky.

Mikä sinua työssäsi motivoi?

Kansainvälisyys ensi sijassa. Saada maailmalle suomalaisen osaamisen tuotteita.

Mitä harrastat?

Voimistelu ja liikunta ylipäänsä on lähellä sydäntä ja alkusysäyksen siihen antoi joukkuevoimistelu Lahjan tytöissä. Nyt on myös enemmän aikaa erilaisille yhdistyksille ja hallitustyöskentely AboaTEKissä sekä Turun Saskioissa on mieluista puuhaa.

Mitä sinusta kannattaa erityisesti opiskella?

Teknillisiä ja kaupallisia aineita, jolloin mahdollisuus hakeutua laajalla spektrillä mieluisten tehtävien pariin. ”DI-todistus toimii ajokorttina työelämään”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *